Saako maaseutu SOTE-euronsa takaisin palvelujensa rahoitukseen?

SOTE- ja maakuntauudistus on Suomen taloushistorian suurin maaseutukuntien voimavarojen ja päätösvallan keskittäminen 18 maakuntaan. Uudistuksessa kuntien yli 100 vuotta kestänyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy maakunnille, suuremmille hartioille, kuten virallinen perustelu kuuluu. SOTE-palvelujen rahoitusvastuu siirtyy puolestaan valtiolle.

Uudistuksen vaikutukset kuntien tehtäviin ja kuntatalouteen ovat erittäin rajut. Maaseudun elinvoiman näkökulmasta tärkein kysymys onkin: säilyvätkö maaseutukunnissa SOTE-peruspalvelut? Jos palvelut keskitetään keskuskaupunkiin, tarkoittaa se maaseutukunnilta otettujen veroeurojen käyttöä maakuntakeskuksen elinvoimaa lisäämään. Maakunta rahoittaa kunnissa olevia SOTE-palveluja raha seuraa asiakasta periaatteella, mutta jos palveluja ei ole, ei niitä voida rahoittaakaan!

Kunnille jää velat ja kiinteistöt

Valtio leikkaa kuntien verotuloista 17,8 mrd. euroa pois vuoden 2019 alusta. Kuntien käyttöön jää vain 13 mrd. veroeuroja ja 3 mrd. euroa valtionosuuksia, kun niistä 5,9 mrd. euroa siirtyy maakunnille. Valtion SOTE-rahoitusosuus maakuntiin on yli 20 mrd. euroa sisältäen myös kuntien yhteisöverotuotoistakin leikattavat 500 miljoonaa euroa. Kunnille jää kuitenkin vastuu aikaisemmin otetuista veloista sekä 3 vuoden siirtymäkauden jälkeen vastuu myös tyhjilleen jäävistä SOTE-kiinteistöistä. Suurin uhka on maaseutukuntien nykyisten SOTE-palvelujen alasajo keskittämällä ne tulevaisuudessa maakuntakeskuksiin. Hämeessä on jo nyt erittäin varottava esimerkki: kaksi 9000 asukkaan maaseutukuntaa, joissa ei ole enää lainkaan alan palveluja! Samainen seutukunta vaatii jo nyt maakuntavalmistelussa yhdenvertaisuussyistä yhtä kovaa palvelujen keskittämistä koko maakuntaan.

Miten saadaan SOTE-eurot takaisin maaseutukuntiin?

SOTE-rahoitus on taloushistoriamme suurin kuntien rahavirtojen siirto maakunnan päätösvaltaan. SOTE-eurojen takaisin saanti edellyttää palvelujen säilymistä maakunnan kaikissa kunnissa. Maakunta- ja SOTE-valmistelussa on nyt kuntien edustajien pidettävä tiukasti puoliaan. Perustamissopimuksiin on kirjattava tarkkaan palveluverkko. Palveluverkon karsiminen pitää olla 2/3 osan enemmistön päätösvallassa. Nyt on maaseutukuntien oman edunvalvonnan kaikkein tärkein vaihe menossa! Lähipalveluista puhutaan kauniisti, mutta politiikan todellisuus on toista. Vähin vaatimus on nyt saada lähipalvelulaki, jossa määritellään tarkasti ne lähipalvelut, joiden tulee olla jokaisessa kunnassa.

Ei tarvitse olla kovin suurikaan ennustaja, kun näkee jo sen, että kymmenen vuoden päästä –  jos palvelujen ja toimintojen kovalle keskittämiskehitykselle ei saada suitsia –  Suomessa on 18 maakunnan kokoista kuntaa! Tämä kehitys olisi erittäin vahingollista, koska maaseutumme runsaiden luonnonvarojen hyödyntäminen vaatii elinvoimaisen asutun maaseudun. Kunnat ovat maaseudun tärkeimmät elinvoiman kehittäjät.

Ympäristöhallinto lähipalveluna

Maakuntauudistuksen yhteydessä on päätetty rakentaa valtiovarainministeriön alaisuudessa toimiva oma lupa- valvontavirasto LUOVA. Sinne on tarkoitus keskittää muidenkin ministeriöiden lupa- ja valvonta-asiat. Ympäristöhallinto on suunnitellut tälle LUOVA-virastolle ympäristöasioiden edunvalvontatehtäviä sekä viranomaisen oikeutta antaa ylin laintulkinta ympäristö-oikeuden riitatilanteissa. Tällaista ympäristölainsäädännön supertulkitsijaa ja alan edunvalvojaa ei totisesti Suomessa tarvita.

Luonnon- ja ympäristönsuojelu sekä ilmastonmuutos ovat tärkeitä asioita mutta niiden tavoitteiden toteutuksessa on käytettävä maalaisjärkeä. Ympäristöministeriö aloitti työnsä vuonna1984 esim. kansallispuistojen muodostamisessa kovalla vastakkainasettelulla maanomistajien kanssa. Käytössä oli toimenpidekiellot yksityisen omistamiin metsiin. Käytetyt menettelytavat olivat kaikkea muuta kuin hyvän hallinnon periaatteiden mukaisia.

Valtion viranomaisilta valitusoikeus pois toistensa päätöksiin

Maakuntahallinto antaa nyt hyvän mahdollisuuden yhteen sovittaa ympäristö- ja luonnonsuojelun intressit elinkeinojen tarpeiden kanssa. Yhteensovituksen pitää tapahtua kunta- tai maakuntatasolla siinä vaiheessa, kun hankkeen ympäristövaikutuksia muutenkin arvioidaan. Valmistelu tulee toteuttaa eri tahojen tarpeet oikeudenmukaisesti sovittaen. Valtion viranomaisella ei saa jatkossa olla valitusoikeutta näiden yhdessä sovittujen tavoitteiden toteutuksesta. Valtio ei voi toimia niin (kuten tällä hetkellä), että sen eri viranomaiset saavat valittaa toistensa päätöksistä. Valtion eri viranomaisten pitää kyetä yhdessä muodostamaan yhteinen kanta.

Suomessa seisoo tällä hetkellä miljardien arvosta rakentamishankkeita alan viranomaisten tekemien valitusten johdosta. Tällaiseen toimintaan meillä ei totisesti ole varaa. Maakuntien tehtäviin tulee kuulua luonnonsuojeluasioiden hoito kokonaisuudessaan. Monimuotoisuuden turvaaminen on osa normaalia päätöksentekoa jokaisen hankkeen käsittelyn yhteydessä. Kun hankkeet on lupavaiheessa arvioitu ympäristönäkökulmistakin, sen pitää ehdottomasti riittää.

Sirkka-Liisa Anttila,

Kansanedustaja (kesk.)

Kategoriat: Oletuskategoria

Vastaa